Vauva-arkea

Kun sain tietää odottavani U:ta, oli tunne epäuskoinen. Olimme varautuneet yrittämään lasta vähintään vuoden. Parin kuukauden kuluttua hän kuitenkin ilmoitteli itsestään. Epäuskon ja innostuksen määrä oli suunnaton. Kävin ostamassa vielä muutaman raskaustestin, ihan varalta. Eihän tämä nyt voinut olla totta. Kun kaikki muutkin näyttivät positiivista uskalsin uskoa. Meille tulee vauva! Kuitenkin vasta ensimmäisessä neuvolassa, sydänääniä kuunnellessa, tuli haaveesta totta. Ilon kyynelet valuivat poskillani.

Joku sanoi jossakin hyvin, että nainen suunnittelee loppuelämänsä sillä hetkellä, kun saa positiivisen raskaustestin. Niin kävi minullekin. Siinä vessassa seistessäni, raskaustesti kädessä ehdin suunnitella ainakin seuraavat kymmenen vuotta. Kaikki juhlapyhät, lomamatkat, synttärit, nimet, muutkin tulevat lapset... Voi sitä stressin määrää. Onneksi palasin maanpinnalle ja tajusin huolehtia sen hetkisistä asioista, kuten miehelleni kertomisesta ja neuvolaan soitosta.

Raskaus oli kohdallani helppo. Olin töissäkin laskettuun aikaan asti. Olin varautunut kauheisiin kipuihin koko raskauden ajaksi, turvonneisiin jalkoihin, huonoon oloon ja oksenteluun ja mitä vielä! Pessimisti ei pety. ;)

Vauva-arjestakin olin ajatellut ihan hirveää. Jatkuvaa huutoa, vähintään se koliikkivauva jne. Kun todellisuus ei ollutkaan niin kauhea, joksi olin sen mielessäni maalannut, tuntui vauva-arki lähes helpolta.

Jo ennen raskautta luin kauhukertomuksia lapsiperhearjesta ja tein lastenhoito ja -ohjaustyötä monessa paikkaa. Tiedän, ettei perhe-elämä ole jatkuvasti ihanaa ja helppoa, tai vaikeaa ja kauheaa. Jokainen päivä on erilainen. Lasten kanssa toimimiseen tarvitsee piiiiiiiitkää pinnaa ja paljon huumorintajua - Sehän on itsestään selvää.

Yöt U on nukkunut tähän asti hyvin. Yöllä on syöty välillä ja jatkettu unia. Nyt puolen vuoden iässä alkoi yöhulinat. Vauva siis herää yöllä joko liikkumaan tai ihan vaan juttelemaan. Mukavaa. Muutaman kerran olen pienelle yöllä mutissut: ihanaa rakas, kun harjoittelet, mutta jatketaanko aamulla? Liikkuva vauva perhepedissä aiheuttaa vähintään harmaita hiuksia ja sydämen tykytyksiä.

Omaan sänkyyn U ei enää yhtäkkiä haluakkaan. Puuh. Ihana pitää pientä kainalossa, mutta perhepedissä nukkuminen alkaa käydä vaaralliseksi kun U saattaa pudota. Hiljaa hyvä tulee... mielummin nopeasti. Tällä hetkellä sängyn laidat on vuorattu peitoilla ja tyynyillä, ettei sieltä pääse pois.

Vaikka olin varautunut lähes kaikkeen, tuli imetys yllätyksenä. Tai sen vaikeus ja siihen kuluva aika. Minulla oli sellainen kuva, ettei imetykseen mene aikaa - vauva tissille ja pois- NOT. Ensimmäiset viikot U oli tissillä 3-4h putkeen. En päässyt mihinkään siinä välissä. Kun poika vihdoin nukahti, juoksin äkkiä vessaan tai hain nopeasti syötävää. Vaihe helpotti ja molemmat, vauva ja minä opimme imetyksen.

Missään ei kerrota, että vauvan kynnet ovat TODELLA terävät. Ja että niillä vauva kynsii sinua joka paikasta. Ja kun hampaat tulevat, pitää niitä testata kaikkeen. Mieluiten vanhempiin. :)

BTW...Äiti on kiva herättää raapimalla, puremalla ja repimällä hiuksista. ;)

Eka teksti

Aloitin sitten fiksuna uuden blogin. Siihen onkin aikaa pienen vauvan, esikoiseni, ja koiran kanssa. Toista blogia olen päivitellyt aina käsityöprojektien valmistuessa, lähinnä omaksi huviksi ja hyödyksi. Nytkin tuossa odottaisi pipo ja matto tekemistään. Siivotakin pitäisi. Se on vaan kumma, että kaikkea muuta tähdellisempää löytyy silloin kun pitäis siivota. :D

Vauvapedia -nimi tulee siitä kun pohdin vanhemmuutta ja lapsen tarpeita. Missään ei suoraa kerrota, mitä tulisi tehdä missäkin tilanteessa. Olisikohan helpompaa, jos lapsen hoitoon olisi opas, jonka saisi synnäriltä mukaan. Minut tuntien, jättäisin sen omaan arvoonsa ja tekisin silti asiat "vaikeamman" kautta. Kantapäänkautta opettelu on niin paljon antoisampaa, eikö?

Päivät minulla kuluvat esikoiseni kanssa uusia asioita opetellessa ja ihmetellessä. Kaiken vanhan ja tavallisen kokee uudestaan lapsen kautta. On hauskaa löytää uudet puolet asioista ja katsoa niitä uusin silmin.

Lapsia olen aina halunnut. Tiesin jo pienenä tyttönä, että isona minusta tulee äiti, tottakai. Olen aina ihaillut hyviä kasvattajia: suurperheen äitejä, opettajia, kerhotätejä, joilta äitiys ja ohjaus sujuvat helposti. Haluaisin olla sellainen äiti. Pehmeä ja lämmin.

Meidän pieni vauva on hieman yli 6kk. U:n ollessa parin kuukauden ikäinen aloitimme Vessahätäviestinnän hänen kanssaan. U:n käytöksestä ja eleistä oppi todella nopeasti huomaamaan, milloin oli hätä. Koska en tee mitään puolitiehen, lähdin täysillä tähänkin mukaan. Niinä päivinä, joina olimme kotona, jätin vaipan kokonaan pois, ja kiikutin U:n altaanpäälle pissalle. Eipä kestänyt kauaa, kun aloin palaa loppuun kaiken uuden homman kanssa. Niinpä pissatus jäi. Mies innostui tuosta ja jaksoi kuitenkin unien jälkeen kuljettaa pissalla. Hän käyttää edelleen U:ta pissalla, kun muistaa. Minua hieman kaduttaa.
 Nyt 6kk -iässä meillä olisi potan ostoaika. Jospa nyt jaksaisin opetella, kun arki alkaa olla tutumpaa.

 Vauva-arki on ihanan kamalaa. Joka päivä on herättävä aikaisin, tehtävä asiat aikataulun mukaan ja oltava kiinni toisessa ihmisessä. Tää aiheuttaa ihan varmasti pienen kriisin jokaisessa uudessa vanhemmassa, kun vapaus ja oma-aika vähenevät. Ne hetket kun rakas lapsi hymyilee tai oppii uuden taidon tuovat niin paljon riemua ja onnistumista myös itselle, ettei niitä vaikeita hetkiä jaksa muistaa. <3